Lapsi autossa – turvaa tärkeimmille

Monella meistä on tärkeä tehtävä kuljettaa lapsi autossa päivittäin päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin. Koska kyseessä on jokapäiväinen, samanlaisena toistuva rutiini, voivat turvallisuusseikat unohtua ajan myötä, tai sääntöihin tulla uudistuksia, jotka menevät itseltä ohi. Tässä muistilista tärkeimmistä turvallisuusasioista. 

Pienet vauvat matkustavat autossa turvakaukalossa, ja vähän isommat turvaistuimessa. Turvakaukaloiden ominaisuuksista, testituloksista ja käytettävyydestä käydään kiivasta keskustelua sosiaalisen median vanhempainryhmissä, ja ihmisillä on yllättävänkin vahvoja mielipiteitä niihin liittyvistä asioista. Kaikki Suomessa ja EU-alueella myytävät turvakaukalot ja -istuimet täyttävät kuitenkin EU:n vähimmäisvaatimukset ja ovat siksi hinnasta riippumatta turvallisia valintoja. 

Isofix-kiinnitysjärjestelmä helpottaa lapsiperheen elämää

Suuri merkitys turvallisuudelle on sillä sopiiko istuin juuri sinun autoosi ja saako sen kiinnitettyä kunnolla. Jos istuin on kovin hankala kiinnittää, on vaarana, että jokin menee kiinnitysvaiheessa pieleen ja silloin turvaistuin ei enää ole turvallinen. Monissa autoissa on nykyään Isofix-kiinnitysjärjestelmä, joka tarkoittaa, että auton turvavöitä ei tarvita kiinnittämiseen, vaan istuin kiinnitetään telakkaan, joka on kiinnitetty auton Isofix-kiinnikkeisiin. Tämä vähentää väärin kiinnittämisen riskiä huomattavasti ja helpottaa ja nopeuttaa istuimen kiinnittämistä. 

Turvaistuinta suositellaan käytettäväksi selkä menosuuntaan päin asennettuna vähintään neljävuotiaaksi, mielellään pitempäänkin. Tämä johtuu siitä, että lapsen niska on hentoinen ja pää painava; mahdollisessa törmäystilanteessa selkä menosuuntaan asennettu turvaistuin tukee niskaa ja päätä parhaiten. Vaikka lapsen kasvaessa jalat ovatkin koukussa turvaistuimessa istuessa, se ei ole turvallisuusriski eikä istuinta tarvitse kääntää sen takia kasvot menosuuntaan. 

Laki velvoittaa turvaistuimen käyttöön

Vuonna 2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki määrää, että alle 135 cm pituinen lapsi käyttää turvaistuinta aina liikkuessaan henkilö-, kuorma- tai pakettiautolla. Liikenneturva puolestaan suosittelee, että kaikki alle 150 cm pituiset lapset käyttävät turvaistuinta. Paras ja turvallisin paikka istuimelle on ajoneuvon takapenkillä. Kun turvakaukalon tai -istuimen pituus- tai painoraja täyttyvät lapsen kohdalla, istuin tulee vaihtaa sopivampaan malliin. 

Kun olet ostamassa turvaistuinta, kannattaa testata sen sopivuus omaan autoon, ja mielellään omalle lapsellekin, ennen ostopäätöksen tekemistä. Turvaistuimen keskimääräinen käyttöikä on noin seitsemän vuotta; tämä kuitenkin vaihtelee malleittain ja tulee tarkistaa istuimen valmistajan tai maahantuojan ohjeista. Istuinta voi siis käyttää esimerkiksi saman perheen useammalla lapsella, jos lasten ikäero tämän sallii. Sen sijaan käytettyä turvaistuinta ostaessa kannattaa olla varovainen; valmistusvuosi näkyy yleensä turvaistuimen pohjassa tai kyljessä olevassa tarrassa. Kolaroitu tai vaurioitunut turvaistuin ei ole enää turvallinen, eikä sellaista tulisi käyttää edes lyhyillä matkoilla. 

Auton vaihdon ollessa ajankohtaista istuin kannattaa ottaa autoliikkeeseen mukaan. Näin varmistat, että turvaistuin sopii uuteenkin autoosi, ja kiinnitysjärjestelmän toimivuus tai turvavöiden riittävä pituus kiinnitystä varten tulee samalla testattua. Kun lapsi viihtyy autossa, tarkoittaa se yleensä myös kuljettajalle miellyttävämpää matkantekoa. 

Scroll to Top